Keitä me olemme?

Atte on ollut yrityksessä mukana NY-ajoista asti ja jatkaa edelleen yrityksen pyörittämistä. Aten kiinnostus yrittämiseen kasvoi NY-kurssilla ja samalla mielillä jatkaa edelleen. Palava halu yrittämiseen kumpuaa yrittämisen vapauksista ja siitä, että työn jäljen näkee hyvin. Lisäksi ihmisten auttaminen on todella mielekästä ja tyytyväinen asiakas tuo aina hymyn huulille. 


Jani tuli mukaan vuoden 2018 loppupuolella aluksi työntekijänä ja osottautui heti erittäin motivoituneeksi ja ahkeraksi työntekijäksi. Jani on auttanut 4H-kerhon kautta asiakkaita nuorempana jo niin siivouksessa kuin muissa arjen askareissa, minkä takia kokemusta alalta löytyy jo paljon. Jani kiinnostui yrityksen toiminnasta ja näki sen hyvänä mahdollisuutena saada lisätienestejä koulun ohella. Lisäksi Janin työmoraalin ansiosta hän on todella ahkera tekemään urakoita laidasta laitaan.

Lattiasta Kattoon - kouluprojektista yritykseksi

Lattiasta Kattoon on syntynyt neljän ahkeran nuoren halusta auttaa ihmisiä vuonna 2017 Rantakylän yhtenäiskoulun Nuori Yrittäjyys -ohjelman myötä. Yritystä perustamassa olivat Atte Vitikainen, Leo Pelkonen, Neea Nenonen ja Inka Putkonen. Yrityksemme menestyi Nuori Yrittäjyys -ohjelmassa erittäin hyvin ja etenimme vuoden 2017 NY-finaaliin voittamalla alueellisen semifinaalin ja valtakunnallisesti parhaan graafisen ilmeen. Finaalissa voitimme Suomen paras NY-palvelu tittelin.